maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kuntoilua ja tottista

Aamu startattiin taas uinneilla. Hyvin näkee erityisesti pystykorvissa, miten useampi peräkkäinen uimakerta vahvistaa hommaa. Tuike on reipastunut uintiin lähdössä taas ihan todella ja sen häntä heiluu koko ajan. Viima kääntyy altaassa itse uudelle kierrokselle, eikä sitä tarvitse kehoittaa. Rieha on joka kerta enenevissä määrin ihan sika. Se ei kuuntele enää yhtään mitään, kun tajuaa pääsevänsä uimaan. Altaassa se vetää kuin heikkopäinen, eikä sitä ihan hevillä saa pois. Mieleistä hommaa siis jokaiselle.

Jottei kuntoilu loppuisi siihen, niin pystykorvat kävivät isän kanssa juoksemassa ja sen jälkeen viriteltiin isän kanssa pyörään spirngeri. Samalla kaivoin pyöräilykypärän kaapista, koska edelliset pyöräily-yritykset neiti kelpien kanssa olivat aika hazardeja. Springeri oli kuitenkin yllättävän tehokas vempain ja äkilliset sinkoamiset eivät aiheuttaneet pyörän keikahtamista. Kieltojen ja kehujen kautta Rieha myös nopeasti hiffasi, että sinkoamiset eivät olleet enää sallittuja. Loppupeleissä mentiin hyvällä menolla pitkä pätkä ja Rieha sai rennosti ravata vierellä. Eiköhän me jatketa näitä kunnonkohottajaisia ja uskalletaan muuallekin kuin omalle tielle.

Viima näyttää mallia kuntoilusta, tässä veto on ihan sallittua, kun perässä on  juoksija
Pyörälenkin jälkeen ajattelin tehdä Riehan kanssa vähän pujottelua. Mutta sillä oli taas joku ihme jäkki ja ei millään meinannut pujotella loppuun saakka. Jotenkin se ennakoi palkkaa, mutta en osaa sitä nyt korjata. Alkoi jo hermoa kiristämään, kun se pujotteli tosi hyvin, mutta sitten sitten toiseksi viimeisessä välissä jumitti ja tuli ulos. Tämä siis tauolle ennen kuin omat herneet räjähtää...

Ajeltiin vielä illasta Toivakkaan treenaamaan tottista Tiinan ja Rukan kanssa. Ihan superia, kun joku ehtii katsomaan meidän räpellystä tälläkin saralla!

Tultiin kentälle tuomarin ilmottautumisen kautta, siinä ei ollut ongelmaa. Sitten seuruuseen, joka oli suurimmaksi osaksi aika hyvää. Kerran huomautin paikasta ja R korjasi hyvin. Ihan pikkaisen uusi kenttä aiheutti pälyilyä, varsinkin kun otin sen tekemään melkein suoraan autosta eli ei ehtinyt skannata paikkaa kunnolla. Nopeasti se onneksi unohtui, mutta näkee hyvin että vilkkaan neitokaisen kanssa kannattaa ehkä vähän tehdä jotain ennen kuin vie sen tositoimiin.

Jäävät ja luoksetulo tehtiin myös. Maahanmenossa jätti taas kyynärät ilmaan, huomautin ja uusinta oli ok. Mutta tämä täytyy ottaa nyt työn alle, en missään nimessä halua että ensi viikon kokeessa joku liike menee nollille sen takia, etten huomaa ilmaan jääviä kyynärpäitä... Istuminen ja luoksetulo sen sijaan sujuivat todella hyvin, samoin seisominen.

Pari tasamaanoutoakin tehtiin kiloisella kapulalla. Rieha oli super, omat heitot vähän niin ja näin...

Sitten tehtiin sitä eteenmenoa. Vietiin ensin palkka Riehan kanssa yhdessä kentän laitaan, sen jälkeen Tiina vei sen ilman että Rieha näki. Tosi hyviä toistoja jokainen, eteni suoraan ja oli varman oloinen.

Loppuun vielä paikkamakuu ammunnan kanssa. Melkein arvasin, että kevään ensimmäinen laukaus on Riehasta hirmu kiinnostava ja niinhän se nousikin seisomaan ja oli ihan sen näköinen, että lähtee Tiinan luo tsekkaamaan mielenkiintoisen äänen. No, höpöhöpöt kehiin ja uudestaan maihin. Sen jälkeen kaksi laukausta, eikä mitään ongelmaa. Makasi rennosti ja varmasti, eli ei se taas muuta vaadi kuin sen muistuttamisen.

Tässä vielä Riehan paikkaistumista Pulliaisen Riikan koulutuksesta, kiitos Tiinalle näistä. Huomatkaa palkkaele jälkimmäisessä, minusta on varastossa useita kuvia samanlaisessa asennossa. Mistähän tuokin ele juontaa juurensa... Mutta onpahan ainakin selkeä sosiaalinen palkka, ennen kuin kaivan taskuja ;).


Ei kommentteja: