keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Treeniä hallissa ja kotipihassa

Eilen oltiin taas ryhmän treeneissä ja päivän rata oli tälläinen:


Alku oli suht haastava, Riehan kanssa ei kauheasti ehdi kikkailemaan, vaan on vaan mentävä. 2-hypylle tehtiin saksalainen ja siitä sitten kakkoselle vauhdilla ja kolmoselle jonkinlainen vastakäännös/vippaus. Tuo oli tosi haastava Riehan kanssa, koska se irtoaa ja on niin vauhdilla menossa. Useamman kerran vippasin sen hypyn ohi ja takakautta väärään putken päähän, mutta loppupeleissä saatiin onnistumaan.

Puomi meni ok, mutta sen pitäisi olla edelleen itsenäisempi, koska olisi tuossakin helpottanut jatkoa. Eli loppuun asti menemistä pitää vahvistaa, riippumatta siitä miten itse sijoitun. 8-hypylle tehtiin päällejuoksu, ysin jälkeen sylikäännös. Tämä sujui yllättävänkin hyvin, oli meille sopivaa ohjausta. Loppuradalla ok meno, pujotteluun takaaleikkaus, joka sujui hyvin ja loppusuoralla kova vauhti. Tosin pöydästä se meni yli joka kerta, koska vauhti ei vaan stopannut.

Agitreeniä ennen tehtiin pihassa tokoa. Zetassa vahvistelin eteen katsomista, ihan ok menolla. Lisäksi treenattiin ohjatun suuntia laittamalla kapulat ihan vierekkäin, R haki tosi hyvin kummankin puolen ja ignoorasi keskikapulan. Lisäksi treenattiin nyt niitä luovutuksia erikseen ja saatiinhan sitä nykimistä loppumaan. Loppuun vielä merkkiä hetsaten, oikein hieno meno!

-------------------------------

Tänään pystykorvat lähtivät iskän kanssa juoksulenkille joten treenailtiin Riehan kanssa kahdestaan pihassa.

Aloiteltiin zetalla. Nyt oli vähän hakusassa miten toimin sen eteenkatsomisen kanssa. Itsekseen on vaikea nähdä mihin koira katsoo, ellei katso itse koiraa ja silloin Riesku ainakin katsoo minua. Taaksekiertäessä sitten käänsi taas katseen eteen. Vaihdot itsesään sujui ok, seuraamisessa meinasi hieman keulia, joten jouduin ottamaan käännöksessä peruutusaskelia.

Luoksarin stoppeja ja kapulan luovutuksia tehtiin puun kierron kautta. Stopit oli ihan priimaa ja kapulakin tuli hyvin eteen. Luovutuksessa oli alkuun hieman nykimistä, mutta korjasi nopeasti ja oikein puri kiinni kapulaan, kun tiesi että ei saa nykiä.

Ohjattua tehtiin taas lähekkäin olevilla kapuloilla ja kumpaakin suuntaa. Tosi hyvin se erottelee, on ehkä vähän liiankin itsevarma suunnasta aina välillä ja ei ihan meinaa malttaa. Tässä mallia:



Loppuun vielä merkkia, tässä hetsaustreeni ja priima paikka:




Tuike on muuten ollut eläinlääkärireissun jälkeen ihan extrapirteä, johtuuko se heti siitä Cartrophen-pistoksesta, vai mistä, mutta kiva juttu :). Se on kyllä niin kovin innokas pikkukoira ja pakkohan sen kanssa oli tänäänkin temputtaa ja kivaa oli. Lisäksi jumppailtiin ja Riesku pääsi venyteltäväksi.

Ei kommentteja: