Kisaviikko jatkui eilen Toivakassa viestikokeessa. Tässä kokeessa ratkottiin Keski-Suomen piirinmestaruus ja australiankelpieiden rotumestaruus, joten jännitystä oli tiedossa useallakin rintamalla.
Rieha oli ainoa kelpie kisassa, mutta sehän tarkoittaa vaan sitä, että muut ei ole uskaltaneet paikalle ;). Tosissaan puhuttaessa, kelpieitä ei itse asiassa viestillä kisaa tällä hetkellä muita kuin Rieha. Kahdella muulla kelpiellä on koekäyntejä viimeisen 10 vuoden ajalta, mutta niistäkin viimeisin on vuodelta 2011, eikä kellään muulla ole 1-tulosta voittajaluokasta. Tämä on vähän hassua, itse kun olen viestiin niin tykästynyt ja minusta se sopisi ketterille ja nopeille kelpieille tosi hyvin. Ruotissa viestillä kisaavia kelpejä löytyykin vähän enemmän.
Viestikokeissa ilmapiiri on muuten ihan huippukiva, suosittelen lajia siis lämpimästi. Toivotaan, että jatkossa rotumestaruuksista kisaa siis joku muukin parivaljakko. Riehan lapsissa on ainakin potentiaalisia kavereita :).
Mutta sitten koekertomukseen. Päivä alkoi tottelevaisuudella. Oltiin tokan parin ensimmäinen suorittava koira ja heti kentälle tultaessa huomasin, että Riehalla riitti virtaa vaikka muille jakaa. Koko tottis olikin hieman veitsen terällä oloa, Rieha oli kuin viritetty raketti. Mutta ainakin vauhtia riitti.
Seuraamisessa isoin moka tuli ampumisessa. Rieha ei reagoinut laukauksiin, mutta huonosti laukeavan aseen klikkailu sai sen kääntymään ja katsomaan, että mikä siisti juttu siellä on. Tämähän kävi myös viimeksi, eli ilmeisesti pitäisi treenata laukeamattoman aseen ääntä... No, siihen tarvittiin lisäkäsky. Muuten meno oli perushyvää, mutta pikkaisen levotonta. Arvosanaksi taisi tulla hyvä.
Jäävät ja luoksetulot sen sijaan olivat aika täydellisiä. Tuomari kehui jääviä erinomaisiksi ja niinhän ne Riehalla onkin. Luoksetuloissa oli vauhtia hurjana ja toisessa taisi vähän törmätä. Näistä kaikista kuitenkin arvosanana erinomainen.
Tasamaanoudossa isoin miinus oli oma heitto. Kaksikiloinen kapula ei lentänyt juuri mihinkään, suorastaan hävetti kun se lipesi kädestä. Rieha teki sen sijaan hienoa työtä, laukalla sinne ja takaisin, ei paljon pieni koko hidastanut. Hyppynoudossa menohypyssä hipaisi estettä hieman ja takaisin tullessa isommin, este ihan heilui. Tässäkin oma heitto oli surkea ja kapula tippui aika lähelle estettä, mikä varmaan aiheutti isomman ongelman takaisin hypyssä. Estenouto sen sijaan oli hieno, nopea ja varma, siitä erinomainen. Tosin tämän heitto piti uusia, kun eka meni niin vinoon. Kyllä hävetti oma räpyläkätisyys...
Eteenmenoa ollaan ilmeisesti treenattu liian pitkillä matkoilla, kun Rieha ei pysähtynyt ekalla käskyllä, vaan jatkoi matkaa täysiä vielä 10m, ennen kuin meni tokalla käskyllä maahan... Tästä erittäin hyvä... Paikkamakuussa ei ollut ongelmaa, erinomainen.
Tottiksesta pisteitä yhteensä 91. Tuomari kehui Riehan nopeutta ja sanoi, että kun pienet epätarkkuudet saisi hallintaan, niin suoritus olisi täydellinen. Rieha oli kyllä aika tuhmalla päällä, suorastaa pursuili, että ei ihme jos näytti välillä aika villiltä :D. Taisipa siellä tulla yksi komennushaukahduskin jossain välissä... Mutta hienot pisteet ja suoritus kuitenkin, tuo asenne vaan sopii pk-tottikseen ja tekee menosta näyttävää.
Tottiksesta siirryttiin esineruutuun, joka oli aika haastavassa paikassa, tosi jyrkässä rinteessä. Rieha nosti kaksi esinettä kahdella pistolla, mutta kolmannen kanssa meinasi usko loppua. Aika ei sitten siihen enää riittänyt, joten pisteitä 21.
Viimeisenä oli vuorossa viestiosuus. Lauraa jännitti tässä vaiheessa paljon, mutta täytyy heti sanoa, että ekakertalainen apuohjaaja suoriutui tehtävästään erinomaisesti! Kiitos Lauralle vielä tuhannesti, on aika urheaa lähteä ekaan viestikokeeseen 3-luokkaan ja vielä mestaruuksiin, varsinkin kun takana oli vaan neljä treeniä. Hyvin vedetty!
Tottakai itseäkin jännitti, miten Rieha Lauralle juoksee oikeassa kisassa, mutta turhaan. Rieha juoksi kaikki matkat ongelmitta. Pientä miinusta tuli ääntämisestä, mikä tuli esiin ekoilla matkoilla ja erityisesti a-pisteellä. Pikkaisen oli turhan paljon virtaa tässäkin kohden, mutta onneksi pitkän matkan juokseminen sai kelpien vähän rauhoittumaan. Odottelut se oli omaan tapaansa hiljaa ja loppumatkat jo malttoi myös juosta rauhassa.
Mutta siis, kaikki koirat juoksivat ja kaikki saivat ykköstuloksen, aika huikeaa. Me saatiin loppupeleissä viestiosuudelta 161p.
Yhteensä saatiin kasaaan 273p., 1-tulos, VK3, kelpieiden rotumestaruus ja piirinmestaruushopea.
Aika hieno fiilis, meidän toka voittajan koe ja toinen ykkönen. Uskomatonta ajatella, että käyttövalion arvo on enää yhden ykkösen päässä. Rieha on kuitenkin minun ensimmäinen palveluskoirani, eli ihan noviiseja ollaan. Mutta on se vaan niin hieno koira, jonka kanssa on niin helppoa opetella! Pienisuuri kelpie, parhautta maailmassa!