lauantai 3. kesäkuuta 2017

TOKO SM 2017

Viime viikonloppuna Suomen parhaat tokokoirat kisailivat Vantaan Ojangossa. Mekin lähdettiin mukaan, vaikka arvoin ihan ilmottautumisajan loppuun että jäädäänkö kuitenkin kotiin. Päätin, että lähdetään kun siihen mahdollisuus on ja pidetään hauskaa. Treenit on jääneet tosi vähälle, edeltävänä kuukautena taidettiin treenata kaksi kertaa. Sen tietää, että niillä treenimäärillä ei mitalisijoja hamuilla kovatasoisessa seurassa. Mutta hauskanpito on aina hyvä syy lähteä ja pitäähän kelpieiden lippua pitää yllä. Viime tinkaan jättämisen takia ei menty sitten mihinkään joukkueeseenkaan.


Hauskaa me todellakin pidettiin. Rieha oli niin onnellinen ja innoissan päästessään tekemään, että itsekään en voinut kuin hymyillä. Tekeminen tuntui todella hyvältä kaikissa kehissä, oltiin siellä yhdessä pitämässä hauskaa. Pisteet eivät todellakaan vastanneet sitä fiilistä. mikä meillä oli. Tuntui, että Riehan iloinen meno ei ollut ihan niin paljon tuomarien viereen ja pienistä jutuista lähti tottakai paljon pisteitä tällä tasolla.

Ensimmäisessä kehässä oli ruutu, tunnari ja zeta. Ruudun eteenmeno oli ihan sairaan hieno, nopea ja stoppi upea. Ruutuun Rieha meni hieman kierteellä, ei ilmeisesti bongannut sitä. Seisomisessa laittoi etupään maahan. Loppu meni hyvin, Tästä pisteitä 7.





Tunnari meni minusta oikein kivasti. Meni vauhdikkaasti, nuuski tarkkaan ja nosti oman hyvin. Toki takaisin olisi voinut tulla nopeammin. Tunnarista pisteitä 8.

Zetassa oli seuraamisessa välillä vähän vauhti ja ajauduin myös ehkä hieman huonoille linjoille. Jäävät oli kaikki nopeita, seisomisessa tuli moka kun kääntyi minun perääni. Tästä 7.



Toisessa kehässä oli vuorossa luoksetulo, kauko-ohjaus ja ohjattu nouto. Luoksetulo oli hieno, stopit pelasi ja vauhti oli huikea. Sivulle olisi voinut tulla tiiviimmin. Mutta ihana Rieha! Pisteitä 9.


Kaukoissa Rieha katseli hieman sivulle ja tästä syystä tuli yksi tuplakäsky. Muuten oli ehkä vähän jähmeä, mutta tekniikka pelasi ok. Pisteitä 6.5.

Ohjattu meni minusta hyvin. Merkille vauhdilla, hyvä nosto ja vauhdikas luovutus. Pisteitä tästä kuitenkin vaan 8,5


Viimeisessä kehässä oli sitten kiertonouto ja seuraaminen. Kiertonoudossa meni kiertoon iloisesti pomppien, mistä ilmeisesti lähti pisteitä. Maahanmeno oli kuitenkin erinomainen, samoin nosto ja hyppy. Luovutuksessa jäi tosi vinoon. Pisteitä 7,5,

Seuraamisessa Riehalla oli vire taas tapissa. Mutta häntä heilui ja mieli oli iloinen. Eihä se siisteintä ole tokoa ajatellen, mutta semmoista se on. Pisteitä 6.5. Tuomari sanoi, että on sinulla hyvä koira, harmi vaan kun intoa on vähän liikaa :).


Paikallaolot olivat viimeisessä kehässä. Paikkaistumisesta saatiin 10, vaikka oli kuulemma nostanut tassuja. Paikkamakuusta luoksetuloineen 10, ihan ansaitusti.

Ykköstulos jäi muutaman pisteen päähän, lopputulos 250p., 2-tulos ja sijoitus 31/58.

Kaikin puoli kiva reissu. Oli mukavaa nähdä tuttuja ja katsella taitavia koiria. Omaan suoritukseen olin tosi tyytyväinen ja oli mahtavaa viettää omaa aikaa Riehan kanssa. Se on niin huikea kisakaveri :) Kiitos Tiinalle kuvista ja Oonalle kuvaamisesta!


2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Olin yhdessä EVL-kehässä kehäavustajana ja Rieha oli yksi niistä koirista, joka jäi (ehdottoman positiivisesti!) mieleen. Se oli niin iloinen ja täpöllä mukana. :)

Riikka kirjoitti...

Oi miten kiva kuulla!! Mahtavaa, että Riehan ilo ja into näkyy muillekin. Pääasia kuitenkin on, että koira nauttii :)