tiistai 1. heinäkuuta 2014

Treenejä ja Rokkaripoika

 Useampana päivänä ollaan treenattu pienesti. Perjantaina kisaryhmän treeneissä tehtiin mm. ruutua, paikallaoloja ja merkkiä. Ruutu sujui hyvin, vaikka yhdessä lähetyksessä Rieha sai häiriönä toisen koiran perään ruutuun mennessään. Onneksi se ei juuri noista välitä ja jatkoi ruutuun ongelmitta. Paikkikset sujui hienosti, vaikka esim. istumisessa viereinen koira nousi ja toinen haettiin pois.
 
Lauran kanssa treffattiin lauantaina ja otettiin Riehan lapselle Fiinille vähän viestin alkeita. Kivaa oli ja Fiini oli kauhean nopea ja innoissaan. Sielläkin tehtiin hieman merkkiä ja ohjatun suuntia.
 
Sunnuntaina nähtiin Annan kanssa Killerillä ja tehtiin liikkeiden välejä. Hyvin pysyi skarppina ja pääsin palkkaamaan. Lisäksi Anna liikkuroi meille ohjattua ja käveltiin läpi zetaa. Metallinoutoa tehtiin vauhtinoutona hyvällä ilmeellä. Lisäksi käytiin koko sakin kanssa agihallilla, jossa kaikki sai juosta putkia ja kontakteja ja Viiman ja Riehan kanssa tehtiin vähän ohjausharjoituksiakin. Viimakin oli niin onnessaan :).
 
Eilen vedettiin toiset "kunnon" sm-treenit isommalla porukalla. Vettä satoi läpi treenin, olin ihan märkä, kun jostain syystä olin laittanut jalkaan vaan lenkkarit. Mutta treeni sujui!
 
Ekassa setissa tehtiin ohjattu (hyvä merkki, oikea nousi ok, vaikka takana oli viereinen koira tekemässä ruutua), zeta (hieman keulii, jäävät hyviä), luoksetulo (ennakoi kerran seisomisesta lähtöä, sitä piti muistutella, sen jälkeen oikein hyvä meno).
 
Tokassa setissa ruutu (hieman häiriömerkit toi kaarta matkalle, mutta löysi, palkkailin vielä erikseen sekä merkistä, että suoraan ruutuun menosta). Hyppy (hyvä). Lopuksi vielä tunnari (nosti ja tiputti oman, nuuski pari muuta ja sen jälkeen toi, ehkä märkyys/kylmyys vaikutti hajuihin?).
 
Paikallaoloissa istuminen hyvä, mutta nyt tällä kertaa Rieha nousi makuusta istumaan... voi pöllö. Sen jälkeen oli kyllä hyvinkin skarppina, eikä edes liikkurin extrahäiriö saanut lankaan.
 
Kokonaisuutena, eipä tässä juuri enää auta mitään tehdä, näillä mennään. Riehalla on ainakin ollut ihan mahtava asenne, se yritetään säilyttää myös lauantaina :).
 
Eilen saatiin kaukaisempia vieraita, kun Riehan pentu Rokka käväisi Jyväskylässä. Kylläpä se olikin ilmetty äitinsä poika! Ja niin sosiaalinen, reipas ja nätti. Rieha oli sen rinnalla pieni ja paksu (joo-o), sen verran jalkava kaveri Rokka oli. Mutta korvissa äippä menee edelleen poikansa ohi ;). Mutta on ne vaan ihania pentuja näin vähän kasvaneinakin!
 
Rieha ja poikansa Rokka 6kk, sukunäköä?

2 kommenttia:

Laura Simola kirjoitti...

HAhah nauran täällä vedet silmissä tolle korvajutulle :D

Piia Karinen kirjoitti...

Niin on äidillä ja poijaalla tuima ilme molemmilla ;) <3