maanantai 26. syyskuuta 2016

Rieha RTK3 ja peruuttamisen mysteeri

Lauantaina käytiin kisaamassa vielä yksi rallykisa. Kisa oli ulkona, onneksi ei satanut ja keli oli muutenkin leppoisa. Tuomarina toimi Iiris Harju ja voittajaluokkassa oli viisi koirakkoa. Rata oli haastava, sisältäen pitkän pätkän oikealla seuraamista.


Rieha lähti radalle hyvällä fiiliksellä, mutta otettiin heti ekalla suoralla kaksi uusintaa. Toisella kyltillä Rieha istui seisomisen sijaan, eikä jalkojen välistä puolen vaihto onnistunut ekalla kerralla. Onneksi kumpikin pelasi sitten uusinnalla hienosti. Mutta uusimisista -6p.

Sen jälkeen meno olikin tosi hyvää, oikealla seuruu alkaa tuntumaan jo tosi hyvältä. Rieha ei yrittänyt missään vaiheessa pujahtaa takaisin vasemmalle, vaikka seuraamista oli  paljon. Millään kyltillä ei ollut ongelmia, Rieha käytti takapäätään hienosti, eikä sinkoillut.

Rally on siitä jännä laji, että vaikka meno tuntui hyvältä, niin en koskaan osaa sanoa saatiinko hyväksytty tulos. Siellä on niin paljon mahdollisuuksia tehdä mokia, eikä niitä tajua välttämättä itse ollenkaan. Nytkin jäin vaan odottamaan tuloslappua, ennen kuin uskalsin sanoa yhtään mitään.

Loppupeleissä saatiin radalta 77p. Uusimisten -6p. lisäksi oltiin saatu 6x-1p. liian tiiviistä seuruusta eri kohdissa. Tästä ei aikaisemmin ole juuri tullut huomautuksia, mutta riippuu niin tuomarista. Eniten nauratti kuitenkin se, että saatiin taas peruuttamisesta -10p., koska ohjaaja ottaa neljä askelta. Luulin taas tehneeni ihan oikein, eli tätä oli nyt pakko analysoida urakalla.

Osalla tuomareista peruuttamistyylini on mennyt läpi ihan ongelmitta, mutta nyt kaksi tuomaria on antanut siitä -10p. En tiedä onko tuomarin sijainnilla vaikutusta, koska nämä kaksi ovat sijoittuneet meidän taakse. Teen peruuttamisen niin, että en laita jalkoja vierekkäin. Ilmeisesti painonsiirtoni siis näyttää ensimmäiseltä askeleelta ainakin joissain tilanteissa. Itse siis kuvittelen tekeväni ihan oikein. Nyt täytyy siis selkeyttää tämä ennen mestariin menoa. Onneksi korjaussarja on jo suunnitteilla, eikä mestariin ole muutenkaan kiire.


Kokonaissaldona kisasta RTK3 Rieha, sij. 1/5 ja tuomarin suosikin palkinto :)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea koularista! Katsoin sen teidän edellisen VOI-videon ja kyllä siinä peruutuksessa oli 4 askelta. Katsotko tarkkaan, eli otat ihan pienen askeleen taaksepäin ennen kuin varsinaisesti alat peruuttaa. Lieneekö käynyt samalla tavalla nyt? Treenaa tuota ensin itse ilman koiraa niin että askeleet ovat selkäytimessä. Sitten koira mukaan :)

Riikka kirjoitti...

Kiitos kommentista, tämä otetaan kyllä nyt tehotreeniin! Olen varmasti itse jo jotenkin sokeutunut tälle ja tuolle videollekin, kun en tosiaan osaa siinä laskea kuin kolme askelta :D

Martta kirjoitti...

Rieha on varmasti kaikkien suosikki! :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä laskin myös videosi askeleet ja sain 4 askelta :) Onnea RTK3sta ja tsemppiä jatkoon!