torstai 22. heinäkuuta 2010

Toipilas

Tuiken polvi leikattiin eilen Tampereella. Leikkauksessa todettiin että perusvika polven rakenteessa on polvilumpion telauran mataluus, jonka trauma ja ristisiteiden repeämminen on provosoinut esiin. Telauraa syvnnettiin V-plastialla ja polvilumpion pohjalla oleva rustopinta palautettiin syvennetyn telauran pohjalle. Nivelkapselia kiristettiin polvinivelen sisäpuolelta ja polvilumpion revenneet sivusiteet korjattiin ompelemalla. Ell totesi että leikkauksen jälkeen  arvioituna polven mekanismi toimi hyvin ja tuki polvilumpion napakasti telauraan.
Leikkaus kesti 3 tuntia ja sen jälkeen Tuike oli vielä tarkkailussa saman verran. Kun mentiin hakemaan, se istua tillitti häkin nurkassa kauluri päässä ja meinasi haljeta onnesta kun näki meidät. Siinä vaiheessa se otti pari askelta luokse, mutta sen jälkeen ei ole juuri suostunut liikkumaan. Leikkaus oli eilen päivällä klo 12, eikä se ole sen jälkeen käynyt tarpeillaan, koska ei vaan yksinkertaisesti halua liikkua. Jalka on selkeästi kipeä, se vinkuu ja läähättää välillä kovasti. Automatkalla kotiin se nukkui vähäsen, mutta kiipesi sitten syliin itkemään. Ensimmäisenä yönä se nukkui sellaiset kolmisen tuntia, jonka jälkeen alkoi uikutus, joka vähän laantui kun Vesa meni sen viereen lattialle nukkumaan.
Aika rankkaa siis, mutta ell sanoi että jalka on hyvin kipeä pari ensimmäistä päivää. Iltaisin se saa Rimadyliä, se ehkä vähän auttaa. Lisäksi sillä on viikon antibioottikuuri. Kunhan nyt vaan saisi neitokaisen käymään tarpeillaan, niin varmasti olo paranisi senkin kautta. Tällä hetkellä se oikeastaan vaan istua killittää leikattu jalka ylhäällä siinä kohti mihin se lasketaan, läähättää ja vikisee. Äsken se suostui ottamaan muutaman askeleen, mutta siitä meni taas äkkiä maahan istumaan. Pitää vaan toivoa että lähtisi nyt nopsaan paranemaan, ell varoitteli että ennemminkin koirat luulevat pystyvänsä vaikka mihin ennen kuin jalka edes on kunnolla parantunut.
Liikunnan kannalta ensimmäinen viikko mennään vaan pissatuksilla (kunhan sen nyt saisi pissaamaan tai edes liikkumaan) ja tikkien postosta alkaa kuntoutus, joka tehdään asteittain 1-2 kuukauden kuluessa. Lisäksi ohjelmaan tulee fysioterapiaa että oppii käyttämään jalkaa taas oikein. Kolmisen kuukautta menee ennen kuin Tuike voi tehdä mitään repivää liikuntaa, eli tarkkaan saa pientä vahtia.

Ei kommentteja: