lauantai 17. huhtikuuta 2010

Pätevä möllitokoilija Viima

Viiman kanssa lähdettiin siis Remmin järkkäämään möllitokoon Kortepohjaan. Paikalla olikin mukavasti sakkia ja jokaiseen luokkaan oli vähintään pari osallistujaa. Avoimessa meitä oli yhteensä kolme koirakkoa (plus paikkamakuussa yksi ylimääräinen). Olipa tosi mukavaa saada taas koemaisesta tilanteessa harjoitusta, kaikki oli ihan niin kuin oikeassa kokeessa, jännitystä myöten (jalat ja kädet tärisi kun pääsin kehästä). Liikkurikin liikkuroi vielä ihan niin kuin kokeessa ja siirtymät oli välillä aika pitkiäkin.

Hyvin huomasi että loppupalkan ajaminen sisään on tehnyt tehtävänsä. Ei vielä kertaakaan olla otettu sen kanssa kaikkia liikkeitä putkeen, maksimissaan kolme ja sitten vapautus. Mutta Viima on selkeästi tajunnut loppupalkan idean ja paransi vaan suoritusta loppua kohden. Eikä mitään ongelmia esim. palkalle yrittämisessa ilman lupaa. Välillä vielä hetsasin sitä loppupalkkaa vihjesanoilla ja selkeästi skarppasi. Eli toimii juuri niin kuin pitääkin! Vaikka ennen kehää Vimps oli aika rauhallinen niin loppupalkan esittelyn jälkeen skarppasi ja teki täysiä. Isoimmat ongelmat oli pikkujutuissa, eli lähes kaikissa perusasennoissa. Jokaiseen maahanmenosta istumiseen tarvittiin kaksi käskyä, perusasento oli vino tai ennakoi sen. Eli niistä niitä pisteen, parin vähennyksiä.

Tarkat pisteet näytti siis tältä:

Paikkamakuu 8: Kaksoiskäskyjä sinne ja tänne, muuten oikein hieno makuu, vaikka vierestä yksi koira lähtikin.
Seuraaminen 8,5: Tässä hieman huijasin, koska jännitti niin paljon, eli otin seuraamisen hihnassa. Turha jännitys, Viima oli tosi hieno. Eikä puhettakaan käännösjäkeistä! Ehkä vähän hitaat perusasennot, niistä vähän vähennystä (mali-ihmiseltä ) ja hihnasta lähti piste näin mölleissä.
Liikkeestä maahanmeno 8: Kaksoiskäsky istumiseen, muuten hieno, hyvä seuruu ja maahanmeno.
Luoksetulo 7,5: Seisominen venyi parin koiran mitan verran, vino perusasento. Mutta laukalla ja täysiä koko matka!
Nouto 8,5: Viima nouti ekaa kertaa koemaisesessa tilanteessa, ilman kapulan tiputusta! Saalisti kapulaa jonkin verran ja teki saalishypyn sen kimppuun. Luovutus ok, perusasento hieman vino.
Kauko-ohjaus 8: Yhdessä istumisessa katseli juuri jotain muuta, eikä reagoinut ekaan käskyyn.
Hyppy 10: Tosi pätevä, ehkä hinasen vino perusasento kuitenkin.
Kokonaisvaikutus 9,5
yht. 158,5p. 2-tulos, sij. 1/3

Oikein hyvä reissu siis, ei kun kohti virallisia taas kun tuntuu että homma vireen puolesta ainakin on hyvällä mallilla! Pikkuhionnat sitten erikseen

Ei kommentteja: